Menu

Arvot ja vastuullisuus

Turvallisuus ja hyvinvointi

Toimintamme perustana on hyvinvoiva henkilöstö. Työskentelemme turvallisesti kohti yhteisiä tavoitteita.

Tavoitteellisuus

Jatkuva parantaminen, niin laadussa kuin tehokkuudessakin, tekee meistä kannattavan toimijan ja luotettavan työnantajan.

Ketteryys

Joustavuus ja mukautuvuus ovat organisaatiomme kulmakiviä. Kykenemme reagoimaan nopeasti muuttuviin tarpeisiin sekä asiakkaidemme että henkilöstömme hyväksi.

Avoimuus ja yhteisöllisyys

Meillä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa ja tulla kuulluksi. Arvostus, avuliaisuus, tuki ja kannustus ovat yrityskulttuurimme keskiössä.

Vastuullisuus on tärkeä osa CRS:n yrityskulttuuria

Pyrimme kaikessa toiminnassamme huomioimaan ympäristönäkökulman, mm. jätteiden synnyssä, lajittelussa ja kierrätyksessä. Olemme lisäksi kehittäneet vedenpuhdistusprosessin, jolla toiminnassamme syntyvä jätevesi puhdistetaan ja voidaan laskea viemäriin.  

Sosiaaliseen vastuuseen olemme erityisesti panostaneet. Haluamme olla turvallinen ja tasa-arvoinen työpaikka, jossa jokaista työntekijää arvostetaan omana itsenään. Kunnioitamme myös asiakkaitamme ja yhteystyökumppaneitamme ja kohtelemme kaikkia tasapuolisesti. Me CRS:llä pidämme toisistamme huolta!  

CRS:n johtamismalli on reilu, kehittyvä ja tilaa antava. Toimintamme on läpinäkyvää ja olemme pienenä yrityksenä panostaneet paljon taloudelliseen vastuuseemme. Tavoitteenamme on tehdä kannattavaa liiketoimintaa, jotta voimme olla asiakkaillemme luotettava, pitkäaikainen toimittaja sekä henkilöstöllemme reilu ja vakaa työnantaja. 

linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram