Menu

Uratarina Niina

”Kehitysinsinöörin roolissa toimimisen tukena on ollut tuotantoprosessin kokonaisvaltainen ymmärrys.”

Lukion jälkeen laboratorioala vei Niinan mukanaan ja hän valmistui toivomalleen alalle laboratorioanalyytikoksi. Työskenneltyään muutaman vuoden laborantin tehtävissä, hän päätti vahvistaa osaamistaan bioanalyytikon opinnoilla. Näistä opinnoista urapolku vei hieman erilaiseen laboratorioympäristöön sairaalan laboratorioon. Työ tuntui mielekkäältä useamman vuoden ajan, mutta kaipuu takaisin teolliseen ympäristöön ei ollut vielä sammunut. Niina palasi CRS:lle laboratorioon vuoroesihenkilönä ja samaan aikaan uudenlaiset haasteet olivat avautuneet konetekniikan insinöörin monimuotokoulutuksen muodossa.

Tällä hetkellä opinnot konetekniikan puolella ovat loppu suoralla ja organisaation kasvun ja kehityksen myötä Niina on saanut sijaistaa hetken myös tuotantopäällikön roolissa. Nykyään hän toimii tuoreita opintojaan vastaavassa tehtävässä kehitysinsinöörinä. Roolissaan hän vastaa kehitys- ja kunnossapito-osaston päivittäisistä toiminnoista. ” Osastomme tärkeä tehtävä on kunnossapito ja sen ennakoiva toteuttaminen niin, että turhilta vikaantumisilta vältytään. Yrityksen kasvun myötä myös jatkuva kehittyminen on välttämätöntä.”

Erilaisissa rolleissa työskentely CRS:llä on antanut Niinalle hyvät valmiudet toimia nykyisessä roolissaan. ” Ymmärrys laboratorion ja esikäsittelyn toiminnasta auttaa lähes kaikkien projektien osalta. Konetekniikan insinöörin opinnot ovat tuoneet lisäksi uutta näkökulmaa kunnossapidon ja tuotannon ohjauksen kannalta.”

Niinan kertoman mukaan hänen työssään parasta on ehdottomasti monipuolisuus ja yhdessä tekeminen. ”Yrityksen tavoitteena on aina ollut kehittyä, jos nähdään että jokin asia ei toimi tai se voitaisiin tehdä paremmin. Minua motivoi myös se, kun näkee asioiden kehittyvän ja siitä saatu palaute on paras motivaattori arjessa. Lisäksi meillä on loistava tiimi ja jokainen tiimin jäsen tuo oman vahvuutensa kokoonpanoon.”

”Olen aina kokenut itseni tervetulleeksi CRS:llä ja että työpanostani on arvostettu. Yhteistyö on meillä saumatonta ja koen, että voin olla huoletta oma itseni. Jokaiselle, joka miettii omaa urapolkuaan, kehottaisin kulkemaan kohti omia kiinnostuksen kohteita ja tunnistamaan ne asiat, jotka ovat itselle merkityksellisiä.”

linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram